Kuohun kahviossa kotimaista lähiruokaa

Uimahallin monipuolisten palveluiden äärellä hurahtaa helposti aikaa. Onneksi hallin kahviosta, Kuohun Pisarasta, voi tankana energiaa ennen tai jälkeen liikuntatuokion tai rentouttavan hoidon.

Uimahallin kahvio on auki päivittäin, lounasta tarjoillaan ma–ti ja to–pe kello 11–15. Keskiviikkoisin lounasta ei ole tarjolla hallin aamupäivän huoltotoimien vuoksi.

– Valmistan kasvispainotteista kotiruokaa pääosin kotimaisista vihanneksista. Käytän paljon superruokaa, esimerkiksi papuja ja lehtikaalia, keittiöpäällikkö Tuulikki Pekkala kertoo.

Pekkala valmistaa lounasruuan gluteenittomana ja maidottomana aina kun se on mahdollista. Hän käyttää mielellään mausteita, muun muassa chiliä, inkivääriä ja erilaisia yrttiöljyjä salaattien maustamiseen.

– Käytän mausteita ja suolaa maltillisesti. Ruoka on maistuvaa, mutta ei liian mausteista, ja suolaahan jokainen voi lisätä oman maun mukaan.

Kuohun kahviosta on mahdollista tilata tarjottavat myös yläkerran kokoustiloihin. Isossa, noin sadan hengen Kuohunsalissa, on vietetty monenlaisia juhlia lasten synttäreistä muistotilaisuuksiin.

KAHVIO KUOHUN PISARA
Kuohu Kangasalan Uimahalli
Kirkkojärventie 4, Kangasala
kangasalanuimahalli.fi/kahvio
facebook.com/KuohunKahvio
(03) 364 0501