Vuodesta 2007 Mobilian autokylässä järjestetyt Kesäpäivä Kangasalla –lähimarkkinat on ihana keskikesän tapahtuma upealla paikalla Längelmäveden rannalla. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta esittelypisteiden ja kävijämäärän osalta. Se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kesän kohokohtana, johon niin kaupungin vakituiset kuin kesäasukkaatkin saapuvat sankoin joukoin viettämään mukavaa kesäpäivää, tapaamaan samalla tuttujaan ja tutustumaan toisiinsa sekä runsaaseen ohjelmatarjontaan.
Tänä vuonna Kesäpäivä Kangasalla kutsuu sinua Mobiliaan sunnuntaina 30.6. klo 11–15.
Paikalle kerääntyvät yritykset ja yhteisöt esittelevät tuotteitaan ja toimintaansa. Ostoskoria voi täyttää erilaisilla käyttötavaroilla, käsitöillä, elintarvikkeilla ja kesätuliaisilla. Yksi tämän vuoden herkullisimman hauskoista pisteistä on varmasti vaahtokarkin paahtopiste, jonka toteuttaa kangasalalainen Misnot Oy.
SirkusRakkaus Pumpum ilahduttaa lapsia maalaustalolla, jättisaippuakuplilla ja leikkivälineitä. Pumpum-ohjaajat ovat pukeutuneet lapsia ilahduttaviksi, hauskoiksi hahmoiksi. Lapsille on luvassa myös pomppulinna – säävarauksella kylläkin. Mobilian leikkipuistossa ja liikennepuistossa aika kuluu ihan huomaamatta!
Paikan päällä voi myös lounastaa ja vaikkapa pulahtaa uimaan. 1970-luku kutsuu sinua Mobilian päänäyttelyyn.
Mobilia tuottaa tapahtuman Business Kangasala y:n tilauksesta. Tapahtuma on maksuton. Nähdään kesäkuun viimeisenä!
KESÄPÄIVÄ KANGASALLA -lähimarkkinat
sunnuntaina 30.6.2019 klo 11–15
Mobilian Autokylä, Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala